Kumppanin erektio-ongelma parisuhteessa

Olen (nainen 21) seurustellut mieheni (27) kanssa nyt vajaat kaksi vuotta. Viimeisen puolen vuoden aikana on ilmennyt toistuva ja paheneva ongelma, miehen erektion lopahtaessa kesken seksin. Teemme kumpikin aloitteita, minä ehkä hieman miestä useammin. Nykyisin toistuva pelko pettymyksestä ja lopahtaneesta seksistä on muodostunut ainakin itselleni jonkinlaiseksi esteeksi enkä enää uskalla tehdä aloitteita yhtä usein kuin ennen. 

 

Olemme keskustelleet asiasta jonkin verran, ja mies on kertonut ongelman olevan korvien välissä kun mieleen hiipii pelko epäonnistumisesta. Itselläni sama pelko rajoittaa aloitteen tekemistä, mutta ei vaikuta seksiä harrastettaessa kun ajatukset ovat täysin hetkessä. Kerron jatkuvasti miehelle miten nautin seksistä hänen kanssaan ja läheisyyttä on muutenkin paljon, ongelma on siis vain seksissä. 

 

Erektion lopahtamisesta huolimatta hän onnistuu itse hoitelemaan itsensä loppuun, ja usein niin tekeekin. Tämän seurauksena itselleni tulee usein erektion loputtua vain paha (jopa oksettavan paha) olo ja siirryn "pois tieltä" jotta toinenkin saa nauttia. 

 

Tarvitsisin apua, sillä en enää uskalla tai osaa toimia mieheni kanssa. Pelkään että kierre vain jatkaa pahenemistaan. Puhumista on kokeiltu, paineita yhdynnän suhteen on vähennetty ja koitettu keskittyä vain toisiimme ja nauttimiseen pelkän suorittamisen sijaan. Syynä eivät ole lääkkeet, tupakka, alkoholi tai muutkaan päihteet. 

 

Miten voisin helpottaa tilannetta? Tuntuu että kaikki keinot on jo käytetty. Itsetuntoni alkaa olla jo niin romuna etten uskalla miehenkään aloitteesta ryhtyä seksiin, kun epäonnistun joka kerta. Haluaisin että miehestäni tuntuisi yhtä hyvältä kuin minusta ja saisin itsekin hänet joskus tyydytettyä. 

Seksuaaliterapeutin vastaus

Kiitos kysymyksestäsi. Kerroit, että teillä on puolen vuoden ajan ollut ongelmana, että miehesi erektio saattaa lopahtaa kesken seksin. Alussa kerroit, ettet uskalla tehdä aloitteita yhtä usein kuin ennen, koska pelko pettymyksestä ja lopahtaneesta seksistä on muodostunut sinulle esteeksi.  Pystyt kuitenkin nauttimaan seksistä, kun ajatuksesi ovat täysin hetkessä.

Miehesi on kertonut sinulle ongelman olevan korvien välissä – kun mieleen hiipuu pelko epäonnistumisesta, niin erektio lopahtaa.

Erektion lopahtaminen kesken yhdynnän on erektiohäiriö.  Tämän kaltaisia lieviä erektiohäiriöitä esiintyy noin 20 %:lla kaikenikäisistä miehistä. Lievät erektiohäiröt kuuluvat elämään ja niistä kärsii joskus lähes jokainen mies. Syyt ovat usein psykologisia.

Erektiohäiriöitä aiheuttaa yleensä väsymys, stressi, parisuhdeongelmat, suorituspaineet, huolet ja elämäntavat sekä perussairaudet. Hyvin tavanomainen kierre on, että väsymyksestä tai stressistä johtuen erektio ei onnistu kunnolla tai lopahtaa kesken. Jos tämä tapahtuu muutaman kerran, siitä syntyy stressiä ja suorituspaineita. Seuraavilla kerroilla, kun ryhtyy seksiin alkaa liikaa murehtimaan erektiotaan ja tämä vaikuttaa suoraan erektiokykyyn.  Harmiton, pieni väsymyksestä johtuva ongelma jää elämään korvien väliin.

Kirjoittamasi perusteella sinä tunnut syyttävän itseäsi tilanteesta. Erektio-ongelma on harvoin kenenkään syy. Enkä usko, että teidän tilanteessanne olisi kyse siitä, ettet osaisi tyydyttää miestäsi tai hän ei pystyisi nauttimaan sinun kanssasi seksistä yhtä paljon kuin sinä.  Varmasti miehesi kärsii ongelmastaan yhtä lailla, joten olisi hyvä miettiä enemmän miten te yhdessä ratkaisette tämän ja vähemmän miettiä kenen syy tämä tilanne on.  Itsensä syyttäminen tuo lisää huolta ja stressiä molemmille.  Liiallinen itsensä syyttäminen voi myös estää ongelman pohtimisen muista näkökulmista, jolloin on vaikeampi keskustella rakentavasti parisuhteen ongelmista ja vaikeampi päästä eteenpäin. Opettele olemaan lempeämpi itsellesi. Kerro pelkosi, ajatuksesi ja tarpeesi selkeästi ja rohkaise puolisoasi tekemään samoin. Parisuhteen ongelmia tulisi aina pyrkiä ratkaisemaan yhdessä, ja nähdä ongelmat ongelmana eikä kenenkään syynä.

Kerroit, että miehesi pystyy ”hoitelemaan itsensä loppuu” masturboimalla yhdynnän jälkeen.  Sinä kerrot siirtyväsi ”pois tieltä, jotta toinenkin saa nauttia.” Tämä tapa aiheuttaa sinulle pahan olon henkisesti, ja myös fyysisesti.  Tietääkö miehesi miltä sinusta tuntuu? Oletko selkeästi ilmaissut tunteesi? Mistä johtuu, että masturbointi yhdynnän jälkeen aiheuttaa näin voimakkaan tunnetilan sinussa?  

Masturbointi on monesti helppo ja nopea keino saada orgasmi. Masturbointi on rentouttavaa myös siksi, että siinä voi keskittyä vain itseensä. Masturboinnissa lievät erektio-ongelmat eivät välttämättä tunnu niin ikävältä, koska saa keskittyä vain itseensä eikä mahdollinen erektio-ongelma haittaa kuin itseään. Ehkä miehesi haluaa yhdynnän jälkeen masturboinnin avulla saada orgasmin, koska yhdynnässä se voi olla vaikeaa. Ehkä hän ei halua aiheuttaa sinulle tietoisesti pahaa oloa? Voisitteko joskus kokeilla yhdynnän jälkeen, että sinä tyydytät miehesi käsilläsi?

Lopussa kerrot, ettet halua enää ryhtyä seksiin, koska koet, ettet saa tyydytettyä miestäsi. Lisäksi koet epäonnistuvasi seksissä joka kerta.  Lisäksi kerroit tilanteen romuttaneen sinun itsetuntosi.  Alussa kerroit, ettet uskalla tehdä aloitteita yhtä usein kuin ennen ja lopussa sanoit, että sinä et halua enää edes ryhtyä seksiin.  Mikä teidän tilanteenne on nyt? Onko teillä seksiä enää ollenkaan?  Ryhdytkö seksiin, vaikka sinä et haluaisi? Parisuhteessa pitäisi oppia avoimuteen ja rehellisyyteen seksuaalisuuteen liittyvissä asioissa.  Tämä tarkoittaa, että seksistä uskalletaan puhua rehellisesti ja avoimesti. Esimerkiksi parisuhteessa saa kieltäytyä seksistä ilman, että kumppani loukkaantuu. Jos seksistä kieltäytymistä tapahtuu häiritsevän usein, siitä pitää puhua yhdessä ja pohtia miten tilanteesta pääsee eteenpäin.

Teidän olisi hyvä pitää seksuaalisuutta yllä. Aina ei tarvitse olla yhdyntää vaan voitte kokeilla tyydyttää toisianne muilla keinoin, kuten suuseksillä tai käsin. Minusta on hienoa, kun kerroit, että seksiä harrastaessa ajatuksissa ovat täysin hetkessä. Sinä saat nauttia seksistä koko olemuksellasi, vaikka teillä on ongelmia erektion suhteen. Erektio-ongelmaan saattaa auttaa se, että kumppani nauttii seksistä. Miehellesi on varmasti tärkeää, että hän saa sinut seksuaalisesti tyydytettyä. Sexpo-säätiön julkaiseman hellyysharjoituksen avulla voitte harjoitella aistillisuutta ja rentoutumista: http://frantic.s3.amazonaws.com/sexpo/2013/12/Hellyysharjoitus-parin-kanssa-teht%C3%A4v%C3%A4ksi.pdf

Tilanteen ratkaisemiseksi olette kokeilleet puhumista, paineiden vähentämistä ja toisistanne nauttimista suorittamisen sijaan.  Kaikki edellä mainitut keinot ovat eritäin hyväksi todettuja – joskus niitä pitää vain toistaa lukuisia kertoja. Tarvitsette kärsivällisyyttä ja aikaa, sekä enemmän armollisuutta toisianne kohtaan. Sinä et ole syyllinen erektio-ongelmaan, eikä miehesikään ole. Teillä kuulostaisi olevan terveelliset elämäntavat, ja olette kokeilleet ratkaista ongelmaa yhdessä.  Olette toimineet oikein. Tämän lisäksi voitte kokeilla pitää parin viikon tauon yhdynnästä ja masturboinnista, ja kasvattaa halukkuutta tällä tavoin. Voitte kokeilla seksissä uutta asentoa tai jotain muuta piristettä kuten asusteita ja pornografiaa.

Mikäli ongelma jatkuu, voitte puhua siitä myös lääkärin kanssa, mutta ensisijaisesti ohjaisin teitä seksuaaliterapiaan, mikäli ongelma pitkittyy ettekä löydä ratkaisua yhdessä.  

 

« Kyse seksuaaliterapeutilta kysymyslistaan